Katse jalkoihin

STUDIO BG ihonhoito ,

Olisiko jo aika aloittaa jaloistasi…? Jalat… Ne saattavat jäädä monesti vähemmälle huomiolle, mutta kesän tullessa kun jalkojen pitäisi kestää katseita tulee viimeistään tarve hoidattaa jalat. Monen kohdalla tämä tärkeä asia jää viime tippaan, mutta miksi? Seisommehan ja kävelemme jalkojemme päällä päivittäin, joten jalat eivät säästy rasitukselta.

Jalkojen hoito ei toki ole pelkästään vain siksi, että ne olisivat kauniit vaan useasti hoidetaankin jalkojen alueen ongelmia.

ASIAKKAIDEN YLEISIMPIÄ ONGELMIA

 

VARPAIDENVÄLIEN HAUTUMAT

Rikkonainen iho altistuu erilaisille bakteereille ja sienille. Tästä syystä varpaidenvälien huolellinen kuivaaminen onkin ehdottoman tärkeää.

PAKSUUNTUNEET KYNNET

Ei suinkaan aina ole merkki kynsisienestä niin kuin useasti luullaan. Kynteen kohdistuva tapaturma tai huono verenkierto voi aiheuttaa myös kynnen paksuuntumista.

KOVETTUMAT

Syntyvät ihon alueen rasituksesta. Kovettumat ovat siis ihon oma keino suojautua rasitukselta. Vääränlaiset kengät ja varsinkin näin kesällä, kun rantasandaaleitten ja erilaisten ”läpsyköiden” kanssa kuljetaan niin kantapäät ovat kovalla rasituksella. Tästä syystä kovettumat kantapään alueella ovat kesäaikaan hyvin yleisiä.

 

Erityisesti diabeetikoiden olisi syytä käydä säännöllisesti jalkahoidossa tarkistuttamassa jalkojen kunto. Diabeetikolle esim. pienikin haavauma saattaa aiheuttaa vakavia seurauksia. 

 

jalkahoidon työvälineet

 

 

Moni jalkahoitoon tuleva asiakas saattaa ”häpeillä” omia jalkojaan ja ehkä myös on jo hoitanut jalkojaan kotona ennen hoitoon tuloa…. ”että ne eivät olisi niin kauheat”. Tämä on kuitenkin täysin tarpeetonta. Me ammattilaiset olemme sitä varten, että me hoidamme jalkasi olipa sitten kyseessä kovettumat, känsät, paksuuntuneet kynnet tms. Tutkimme ja katsomme jalan mahdollisia virheasentoja ja etsimme mahdollisia syitä asiakkaan jalkojen ongelmiin. Kun jalan tiettyyn kohtaan kohdistuu rasitusta, niin sen voi useasti hoitaa ja ennaltaehkäistä erilaisin suojaus ja kevennystuottein. Näiden tuotteidenkäytössä ja valinnassa autamme mielellämme.

 

 

 

Terveillä jaloilla jaksamme paremmin ja näytämme paremmalta!

 

Jalkahoito on myös terveydellisen ja hyvinvoinnin lisäksi monesti hyvin rentouttava kokemus. Kun sen kerran kokee, niin useasti asiakkaat tulevatkin uudestaan ja ottavat säännöllisen käynnin jalkahoidossa tavaksi. Asiakkaiden suusta kuuleekin melkein aina hoidon jälkeen että….. Onpas kevyet jalat! Ja sitä ne myös todella ovat!

 

Kaksi asiaa jokaiselle omien jalkojen kotihoitoon!

 

1. Rasvaus, rasvaus ja rasvaus…  EI raspeille…

2.Varpaiden välien huolellinen kuivaaminen

 

 

 

Meidän palveluistamme löydät

 

PERUSJALKAHOIDON 65€

 

LUXUS JALKAHOIDON 75€

 hoitoon kuuluu lisänä hieronta, sekä kosteuttava naamio.

 

-Minna & Heidi